28. lokakuuta 2014

Uhri on ihminen

Palaan taas tähän aiheeseen, joka jostain syystä koskettaa mua nyt: uhrin syyttämiseen.

Siihen, miten raiskaus on naisen vika. Hakatuksi tuleminen on kännissäolijan vika. Ryöstetyksi tulleen olis vaan pitänyt tietää paremmin.

Miksi uhria on helppo neuvoa? Miksi on helppo sanoa, että no et olis ollu humalassa, no olisit suojellut laukkuas, no et olis päästänyt lastasi yksin ulos niin TÄTÄ EI OLIS TAPAHTUNUT. Miksi?

Kun nainen huomautti miehelle koirien kohtelusta, mies raivostui ja alkoi  pahoinpidellä naista. Mies potki ja löi naista sillä seurauksella, että nainen menetti tajuntansa.

Tässä vaiheessa mies vei koiransa asuntoonsa ja palasi takaisin ulos. Kun mies havaitsi naisen olevan edelleen tajuton, raahasi mies naisen autoon. Mies vei naisen Laajasalon vanhaan öljysatamaan, missä hän jatkoi naisen pahoinpitelyä. Lopuksi mies vei naisen mereen, josta nainen seuraavana aamuna löydettiin.

Netissä videon kommentointi jäi taka-alalle, ja keskustelu kääntyi listalla nimettyjen lasten parjaamiseksi ja uhkailuksi:

tollaset homo mamut pitäs teurastaa

Käykää joku nyt vittu raiskaamassa ja polttamassa nämä vitun banaanipaska-apinat.

Tää on kuitenkin SUOMALAISTEN maa, niiden maa joiden isät on verensä vuodattanu tän maan vapauden puolesta! Ja jos tommonen 12 v mamujonne ei sitä tajua, niin painukoot sotiin omaan sotaansa.

Lapset perheineen huomasivat olevansa täysin aseettomia.

Kun lukee näitä juttuja, juttuja hakkaajista, murhaajista, haukkujista, pedofiileistä, paloittelusurmista, tulee mieleen vain: nuo eivät ole kuin minä. Eivät nuo ole ihmisiä. Ei tuo ole inhimillistä.

Siinä se syy taitaa olla. Siltä se musta tuntuu; se, miksi uhria on helppo neuvoa.

Ei murhaaja ole inhimillinen, ihminen, sellainen, kuin minä. Uhri on. Uhri oli aivan tavallinen ja katsokaa, mitä sille kävi! Mutta tuo sairas pervo, se ole ihminen. Se on jotakin muuta, hirviö, kammotus. Muttei ihminen.

Kun joku leimataan hirviöksi, epäinhimilliseksi, samalla otetaan pois ihmisyys. Se, että tämäkin tyyppi olis ihminen. Ja miten neuvoa jotakuta, joka ei ole ihminen?

Miten neuvoa hirviötä, joka ei ole inhimillinen? Miten kouluttaa jotakuta niin sairasta, ettei se voi olla ihminen ei vaan voi hyi

- Että tähänkö on tultu: lapset eivät saa kiukutella kaupassa, koska aikuiset eivät jaksa sitä kuunnella, mutta aikuiset saavat rettelöidä ja jopa tehdä laittomia uhkauksia yleisillä paikoilla lasten kuullen ja aikuisilla ei ilmekään värähdä saati, että vaatisivat aikuista lopettamaan tai poistumaan paikalta?

Tällaiset vastakkainasettelut vetoavat alhaisimpiin vietteihimme, pääasiassa kostonhimoon. Eihän voi olla niin, että väkivaltainen rikollinen on koskaan enää oikeutettu yhteiskunnan tukeen?! Sen sijaan käytännön vaikutuksia, jotka yhteiskunnan ulkopuolelle pudottaminen saisi aikaan ei yleensä juuri pohdita. 

Meiltä suomalaisilta on kadonnut kyky kuvitella ja tehdä suuria yhdessä.

Uskomme Hobbesin tavoin naapurin olevan susi. Emme enää usko toistemme kykyyn tehdä hyvää ilman, että meidät on siihen lailla velvoitettu.

Jos joku on hirviö, epäihminen, kasa kuonaa, ihmisyyden perusasiat lakkaa olemasta. Ei hirviö ole kuin me, ei sen kanssa neuvotella. Ei murhaaja ole ihminen, ei se kuuntele, ei se välitä.

Uhri on ihminen. Joten sen sijaan, että täytyis yrittää ymmärtää ymmärtämätöntä, sellaista kauhua, jota ei vaan voi ymmärtää, siirretään huomio uhriin. Tämä on ihminen, tämä ymmärtää puhetta. Ei noita sairaita paskoja voi korjata ei niihin mikään tehoa. Aletaan siis neuvoa uhria.

Uhri on ihminen, uhri on kuten me. Uhrin pitäis käyttää MAALAISJÄRKEÄ uhrin pitäis YMMÄRTÄÄ. Ah, niin helppoa. Ah. niin epäreilua.

Yhtäkkiä onkin sun vika, että joku hyökkäsi kadulla kimppuun. Yhtäkkiä sun olis pitänyt olla menemättä ulos yhdeksän jälkeen. Yhtäkkiä sun olis pitänyt varoa niitä sairaita paskoja, jotka tuolla vaanii. Sellaista se vaan nyt on oisitpa tajunnu ajoissa syyttää voit vaan itseäs

Voiko hirviöiden kanssa neuvotella? En tiedä. Onko hirviöitä olemassa? En tiedä. Mutta aika hirveää on se, kun kaikki laitetaan uhrin syyksi.

Eskin viesti mulle ja sulle, meille kaikille oli: "Pyrkikää olemaan hyviä tyyppejä olosuhteista huolimatta, vain hyvällä voi voittaa pahan, ei millään muulla!"

Mä haluan, että tämä viesti tavoittaa ne eksyneet itä-helsingin nuoret ja myös useammat eri vastarintaliikkeet, jotka väkivallan keinoin näitä nuoria tai muita syyttömiä maahanmuuttajia etsivät.

22. lokakuuta 2014

Jos ei voi olla pinnallisen ihmisen ystävä, onko silloin itse pinnallinen?

Mietiskelen paljon asioita. Erilaisia. Kuten tätä: jos ei voi olla pinnallisen ihmisen ystävä, onko silloin itse pinnallinen?

Jos yksi ominaisuus, eli pinnallinen elämä, erottaa sut ihmisestä, eikö se oli aika pinnallista myös?

Mikä lasketaan pinnallisuudeksi? Se, että meikkaa? Laittautuu? Se tuntuu yleensä olevan pinnallisuuden mitta.

Tiedän hyvin syviä ihmisiä, jotka meikkaa. Yllättäen naaman maalaaminen ei poistakaan ajatuksia päästä.

Riippuuko se ajasta? Jos meikkaa kaks tuntia joka päivä, onko sitten jo liian pinnallinen? Entä, jos menee meikkaamisen jälkeen keräämään roskia puistosta? Onko sittenkin edelleen pinnallinen?

Urban Dictionary: Superficial

you care too much about how you look. about how other people look. about what you say and do and what other people say and do. it's ocd with eyeshadow.
after 15 years of life, im just now realizing im superficial.

Of or relating to a surface; concerned only with the obvious or apparent; Synonyms are: Shallow, External.
Since she is superficial, Kelly will only date guys who are above the height of 6'3, and below 6'7, with NO exceptions. As a defense mechanism, she believes that she is picky and that everyone is superfical to certain degree.

Someone who is SUPERFICIAL hides what is inside. They act like someone they are not on the outside, so that no one can get close enough to see who they really are on the inside. The act of being SUPERFICIAL can also really just be being shallow.
My boyfriend avoided deep conversations like they were herpes, and only stuck to what he knew, superficial conversation.



Onko pinnallinen elämä turhaa? Millainen elämä olis tarpeeksi tärkeää, että se olis tärkeää?

Kuinka monijäseninen raati saa päättää, kenen elämä on huonoa, pinnallista ja ajanhukkaa? Riittääkö yks vihainen naapuri, joka ei tykkää, kun soitat teknoa joka lauantai ja biletät kotonasi välittämättä naapureista?

Entä, jos elää ilman suuria murheita, suuria ajatuksia, eikä tee pahaa muttei hyvääkään? Eihän silloin ole haitaksi.

Voihan sitä tietysti ärsyttää muita pelkällä elämällään: miksi toi elää NOIN eikä NÄIN. Muttei se tarkoita, että elämä olis huonoa; se vaan tarkoittaa, että joku ärsyyntyy, ja semmoinenhan on ihan sallittua. Saahan sitä ärsyyntyä vaikka pienistä kivistä, jos tuntuu siltä.

Jos ei voi olla pinnallisen ihmisen ystävä, onko silloin itse pinnallinen?

En usko. Enhän mä voi olla kaikkien ihmisten ystävä, vaikkei niissä olis sinällään mitään vikaa. Jotkut vaan klikkaa, jotkut ei. Ehkä enemmän vois pohtia sitä, ketä saa sanoa pinnalliseksi. Millainen ihminen on pinnallinen?

Vai oisko kaikki kuitenkin omalla tavallan syviä?

12. lokakuuta 2014

Yksi tärkeimmistä asioista, joita olen koskaan oppinut

Kerron nyt yhden tärkeimmistä asioista, joita olen koskaan oppinut. Se on hyvin tärkeä ja hyvin vaikea asia. Se menee näin:

Jos joku on sulle töykeä ja antaa sulle kritiikkiä, jonka ainoa tarkoitus on loukata sua, vika ei ole sussa. Se on siinä toisessa.

Jos joku haukkuu sun naamaa rumaksi, sillä ei ole sun naaman kanssa mitään tekemistä. Vika on siellä toisessa päässä.

Jos joku levittää susta ilkeää huhua, se ei liity mitenkään suhun. Ongelma on siellä huhun levittäjän päässä.

Jos joku käyttää päivistään huomattavan määrän aikaa vain vittuillakseen sulle, se asia ei liity suhun, sun tekemisiin tai sun olemukseen. Vika on siellä toisessa päässä.

Kun joku loukkaa aiheetta tai vittuilee ilman syytä, sitä alkaa jotenkin maagisesti aina syyllistää itseään. Etsii syytä. Koska pakkohan tuon toisen on olla oikeassa se on sentään toinen ihminen, joka sanoo noin enkä minä

Eikö kuulosta typerältä, kun sitä noin ajattelee? Että vain siks, että sanoja on joku muu, se on totta?
Ikään kuin sä, joka elät sun naaman ja sun kehon kanssa, et tietäis, millaisia ne on. Ikään kuin jonkun toisen arvosana olis se tärkein, se oikea totuus.

Kun joku lähettää sun asialliseen mailiin vittumaisen vastauksen, syy ei ole sussa. Se on siinä toisessa.

Kun joku kiusaa sua ja nauraa, se ei ole sun vika. Vika on kiusaajassa.

Jos joku tekee sulle väkivaltaa, se ei ole sun syytä. Sä et aiheuttanut sitä etkä sä ansainnut sitä. Ongelma on siellä toisessa päässä.

Jos joku sanoo "järjestit minut pulaan", totuus on, ettet järjestänyt. Pulaan joutuu, kun tekee jotakin kiellettyä. Pulaan joutuminen on luvattoman asian tekijän aikaansaannosta.

Jos palaute on asiallinen ja kritiikki hyväätarkoittava, ota se omaksesi. Jos ei ole, päästä se pois. Anna sen valua, kuten vesi sorsan selästä. Se mielikuva auttaa mua: tässä on ilkeä sana joka yrittää tarttua muhun, oho nyt se meni jo.

Usein sitä tuntee, että on maailman napa: koska elää omassa kehossaan ja kuuntelee aajtuksiaan joka päivä, syntyy illuusio siitä, että kaikki liittyy muhun. Nyt nuo nauro ne nauro varmaan mulle. Tuo huusi mulle oon varmaan huono. Minä minä minä.

Kun joku on ilkeä ilman syytä, ehkä sillä on huono päivä. Ehkä se on väsynyt. Ehkä se sai just huonon uutisen kotoa.

Se ei liity mitenkään suhun. Sä et tiedä, mitä toinen on kokenut, millaista sen kotona on, miksi se sanoo että haista paska ruma huora.

Ei se liity suhun. Anna sen vaan mennä.

8. lokakuuta 2014

Kuka ansaitsee mun rahat

Olin bussissa ja kuuntelin kuskin ja toisen matkustajan keskustelua. Kuski kertoi, että oli kerran löytänyt maasta 50e.

En tiennyt, mitä tekisin, kuski sanoi. Itse en sitä tarvinnut. Annoin sen siis uudelle lastensairaalalle.

En oo pitkiin aikoihin kuullut yhtä huikeaa juttua. 50 euroa! Pakko sanoa, että itse en olis tehnyt noin. Olisin joko vienyt rahan poliisille (semiturhaa, kuka oikeasti tietää, missä kohtaa pudotti setelinsä ja mikä sen sarjanumero oli) tai pitänyt rahan itse (vaikkei niin saa tehdä). Mutta sillä auttaminen ei olis tullut mieleenkään.

Ihmiset on huikeita.

Samalla joku miettii, että ihmiset on tyhmiä. Pistää nyt raha hankkeeseen, joka valtion kuuluis hoitaa! Idioottia

Maria Pettersson, HS: Vain tyhmä auttaa asunnotonta – ja kissoja. Ylläolevaa oli niin vaikea kopioida ja liittää, että otin kuvakaappauksen.
Kuva suurenee klikillä.

Multakin menee rahaa hyväntekeväisyyksiin. On vaikea valita, kuka on tärkein: on lasta, kotimaista ja ulkomaista. On mummoja. On nuoria. On eläimiä, kotimaisia ja ulkomaisia. On metsiä. Kenelle rahat, kuka tarvitsee eniten? Kuka ansaitsee eniten? Lapset ensin, niissä on tulevaisuus, vai sittenkin luonto, joka meidät elättää?

Oon kuullut lukemattomia vinkkejä aiheesta. Lukemattomia epäilyjä. Ei ne rahat mene kohteeseen ne menee jonkun taskuun. Silloin 1990-luvullakin ne kavallettiin, silloin kerran, sen jälkeen en oo antanut mitään. Miks auttaa eläimiä kun lapsia sattuu, onko eläin muka tärkeämpi häh. Miks auttaa ulkomailla, eikö täällä kotimaassa muka ole tärkeitä asioita mitä

Niin. Että kuka nyt ansaitsee mun rahat. Mun rankalla työllä ansaitut pennoset, kuka on tarpeeksi kärsivä ja tarpeeksi ankeassa tilassa?

Entä mikä hyvänntekeväisyys on se kunnollisin? Keneltä dne rahat menee taatusti kohteeseen? Varovasti nyt ettei ahneet paskat vie rahoja ahneutta on kaikkialla.

Niin varmasti onkin.

Yks mun periaatteista on, että jos jostakin ei ole mulle haittaa ja muille hyötyä, sen voi yhtä hyvin tehdä. Kutsun sitä pienen haitan periaatteeksi.

Jos kaveri ei pääse liikkumaan kotoaan ja mä pääsen, voin mennä kaverin luo, koska siitä ei ole mulle mitään haittaa. Tietty voisin valittaa, että mikset sä koskaan tule puolitiehen vastaan, mutta jos toiminnasta ei ole mulle haittaa, miksen vaan tekis sitä?

Jos toinen kaipaa sinistä kynää ja mulla on sininen ja punainen, voin antaa toiselle sinisen - mulle jää punainen, eikä värillä oo mulle niin väliä. Se on sellaista pienen haitan elämää: jos jollain asialla ei oo mulle niin väliä, mutta toiselle sillä on suuri merkitys, miksen vois saman tien tehdä, auttaa, antaa.





Kuka mun rahat sitten ansaitsee?

En minä tiedä.

Annan sekalaisesti erilaisiin tarkoituksiin. Välillä vaihtelen niitä, niin, että rahat menee saimaannorpalle eikä nuorisötyöhön. Sit taas toisin päin. Koska mulle ei ole haittaa siitä, että "kadotan" vitosen kuussa johonkin, mikä mahdollisesti auttaa jotakuta toista, miksen tekis niin?

No mutta entä jos ei se kuitenkaan mee kohteeseensa, niin, entä jos ei?

Niin.

Entä jos se menee?

3. lokakuuta 2014

Laiska läski täällä moi

En ehtinyt treeneihin neljään viikkoon. Mulla on töissä niin kiire, etten vaan ehdi. Jos ehtisinkin, en jaksa mennä.

Koko ajan on huono omatunto.

Sitä miettii niitä juttuja, joita lehdet on täynnä. Liikunnan jälkeen on NIIN IHANA OLO kyllä kannatti mennä. Liikunta tekee hyvää. Energisyyskin lisääntyisi kun menisit. Mee nyyyyt

Lenkit mitataan, kellotetaan ja niistä lasketaan kaikenmaailman analyysit hikilitroista vitutuskäyriin. Puntilla temmelletään orjallisesti sekuntikello kädessä ja vatupassi toisessa, että menikös tää askelkyykky nyt vähän vajaasti vaikos eikös. Mitään ei voi tehdä enää fiiliksen mukaan. Aina on joku kyselemässä numeroiden perään ja sönköttämässä siitä, kuinka nyt tutkimusten mukaan on kannattavampaa jättää se yksi toisto väliin ja lisätä puoltoista nanosekuntia treenin ja suihkun väliin. 

En tiedä, miten hyvässä lihaskunnossa oon. Haluaisin sanoa, että kohtalaisessa, mutta sit mietin, etten oo. Enhän mä ees treenaa. Niinku TOSISSAAN

Mitä sekin on?

Jos meen kyykkyyn, pääsen sieltä ylös. Pari kertaa. Sit en enää pääse. Polviin alkaa sattua. Selkälihasliikkeitä jaksan tehdä monta, vatsalihaksia en niinkään paljon.

Luen paljon naistenlehtiä. Jokaisessa on treenivinkkejä. Pari kertaa viikossa riittää! Tee tämä kotonasi! Kyykkää, kun katsot telkkaa! Kävele 40 minuuttia päivässä niin että vartti siitä on hikitreeniä ja sitten venyttelet noin kuusi minuuttia ja syöt 12 grammaa proteiinia niin avot

Peräti 46,9 prosenttia vastaajista mielsi jääkaapille menon paheena. Naisista näin ajatteli 55,2 prosenttia ja miesvastaajien keskuudessa vastaava lukema oli 44,8 prosenttia. Kuudennekselle vastaajista (16,4 %) iski syyllinen olo, kun he avasivat jääkaapin oven. Syyllisyyden tunteminen oli yleisempää naisten keskuudessa: heistä viidesosa koki jääkaapin avaamisen syntisenä puuhana.
Nyt, kun ylenpalttisesta laihuudesta on päästy eroon, tilalle on tullut lihaksikkuus. Enää ei saa olla liian laiha, pitää olla lean and mean, treenattu, notkea ja sorja. Se on nyt in.

Liikunta on hyvä asia ja lihakset on hyvä asia. Mutta tää alkaa nyt mennä samaan osastoon kuin aiemmat – siis siihen, miten tällainen treenattu keho on se ainoa oikea ja muut on sit epätreenattuja lullukoita. Vaikka miten olis muuten jonkun muun keksimien käyrien mukainen.

I’m sorry if my 33 year old, 125 lb body offended you so much that you felt that pointing, laughing, and pretending to kick me. But I’ll have you know that as I looked at your ‘perfect’ young bodies, I could only think to myself “what great and amazing feat has YOUR body done?”.

Oon normaalipainoinen. Muttei se enää riitä, koska en oo lihaksikas, en treenaa, en juo protskua. Mitä siitä nyt tulee jos vaan istuu koko päivän siihen kuolee

Kun yks himoittu, haluttu ja selkeesti parhain ja hienoin kehomalli kun katoaa, toinen tulee tilalle. Sitä se on ollut ja sitä se tulevaisuudessakin taitaa olla. Siks ei kannata kuunnella.

Tulos oli yllättävä. Olen aina luullut olevani valittava, laiska ja selkärangaton iltavirkku, mutta tutkimusaineiston mukaan ihminen, joka nukkuu noin puolesta yöstä kahdeksaan onkin normaali, average. Sen sijaan graafin mukaan vapaaehtoisesti kuudelta hereillä olevia näyttäisi olevan aika vähän.
HS.fi: Meidän ei pidä elää aamuvirkkujen rytmissä, KOLUMNI, Katja Lahti 

Mun on oikein mukava olla mun kehossa. Tykkään siitä, miltä se tuntuu ja näyttää. En suostu tuntemaan huonoa omaatuntoa siksi, etten ehdi treeneihin. Treenaan jos treenaan. Jos en, käyn kävelyllä. Jos en käy, mitä sitten.

Ei maailma siihen kaadu.

Sille, mitä haluaa, löytyy aikaa. Niin sanotaan. Että aina sitä ehtis jos vaan EI KEKSIS TEKOSYITÄ. No, meikä keksii, jos haluaa. Jos haluan maata, niin sit makaan.

Sori.

Body positivityn nimissä tuppaa valitettavan usein kuulemaan toisen ääripään mollaamista ja haukkumista. Jos huutelet ylpeänä iskulausahduksia kuten "tuulennussima pulkannaru, pitää olla jotain mistä ottaa kiinni, only dogs go for bones", puhun juuri sinulle. Se, mitä teet, ei ole vartalopositiivisuutta. Se on kiusaamista. Tietyn vartalotyypin haukkumista.

Sillä ei ole mitään väliä, onko halveksumasi vartalotyyppi "yleinen ihanne" vai ei. Yhtä lailla syyllistyt body shamingiin, ja kehtaatkin väittää sitä body positivityksi. Sellaiset ihmiset häpäisevät body positivityn tarkoituksen, ja edesauttavat ulkonäön takia syrjimistä. Body positivityn takana on se ajatus, että kaikki vartalot ovat arvokkaita, eikä kenenkään vartaloa tarvitse mustamaalata tunteakseen oloansa tyytyväiseksi omassaan.

Voin valita tarvitsenko sen, mistä muut sanovat vau, vai en mitään siitä, tai ehkä osan. Voin valita, onko muiden vau minun vauni. Voin valita, uskonko egoni sanaa siitä, että aina huomenna kaikki on paremmin, jos vain himoitsen tarpeeksi kauan jotakin. Aina huomenna – ei koskaan tänään.